Aleksis Kivi

Räätälin pojasta kohuromaanin kirjoittajaksi

Eino Leinon tunnetun runon mukaan Aleksis Kivi (1834–1872) eli lyhyen ja tuulisen elämän, vain syksystä jouluun. Vaikka Kiven elinpiirikin rajoittui lähinnä Uudellemaalle – Turku on kaukaisin paikka, missä hänen tiedetään käyneen – hän eli rikkaan kirjallisen elämän ensimmäisenä suomenkielisenä ammattikirjailijana ja kirjoitti lukuisia merkkiteoksia.

Kivi, oikealta nimeltään Alexis Stenvall, syntyi Nurmijärven Palojoella 10.10.1834 räätälimestari Erik Johan ja Anna Kristiina Stenvallin perheeseen. Hänellä oli kolme vanhempaa veljeä sekä Agnes-sisko, joka kuoli nuorena tuhkarokkoon. Koulutiensä Kivi aloitti 1841 Malakias Costianderin kiertokoulussa Nurmijärvellä ja siirtyi viisi vuotta myöhemmin Helsinkiin Carl Johan Granbergin pitämään vähävaraisten alkeiskouluun, mistä opinnot jatkuivat muissa helsinkiläiskouluissa ja Kirkkonummella. Vaikka Kivi oli hyvä oppimaan, ylioppilaaksi hän valmistui vasta joulukuussa 1857, 23-vuotiaana.

Keväällä 1859 alkaneet opinnot Keisarillisen Aleksanterin-Yliopistossa (nykyisessä Helsingin yliopistossa) eivät koskaan edenneet tutkintoon asti, mutta luennot, kirjasto, ylioppilastoverit ja Helsingin kulttuurielämä tarjosivat tärkeitä virikkeitä ja välttämättömiä suhdeverkostoja kirjailijantyöhön ja toimeentuloon. Määrätietoisen kirjoittamisen Kivi aloitti tiettävästi 1850-luvun lopulla, jolloin hän alkoi suunnitella menestyskomediaansa Nummisuutarit. Ensimmäiset runonsa hän julkaisi 1860, ja esikoisnäytelmä Kullervo ilmestyi 1864. Tuolloin hän alkoi käyttää kirjailijanimeään A. Kivi.

Koko 1860-luku oli Kivelle tuotteliasta kirjoittamisen aikaa. Kullervon ja Nummisuutarien ohella ilmestyi neljä näytelmää (Kihlaus, Karkurit, Yö ja päivä ja Lea), runoteos Kanervala ja Kirjalliseen Kuukauslehteen kirjotettuja runoja. Hänellä oli tekeillä myös useita näytelmiä, jotka kuitenkin on julkaistu vasta hänen kuolemansa jälkeen (Olviretki Schleusingenissä, Leo ja Liina, Canzio, Alma, Selman juonet).

Toimeentulon vaikeuksista huolimatta Kiven voi katsoa menestyneen ammatissaan. Hän sai teoksiaan julki ja tuloja siitä, hänelle myönnettiin palkintoja ja hänen teoksensa nauttivat arvostusta. Muutamia Kiven näytelmiä myös esitettiin hänen elinaikanaan, tunnetuimpana niistä Lean kantaesitys Helsingin Nya Teatternissa toukokuussa 1869.

Kiihkeän kirjoittamisen vuosinaan Kivi asui vuoroin Siuntiossa, Nurmijärvellä ja Helsingissä. Tärkein koti ja kirjoituspaikka oli Siuntion Fanjunkars, jossa Kivi asui Charlotta Lönnqvistin luona. Fanjunkarsin torpan emäntää onkin kutsuttu Suomen köyhimmäksi mesenaatiksi.

Näytelmiensä rinnalla Kivi kirjoitti Seitsemää veljestä, jonka parissa hän aloitti jo 1860-luvun alussa. Ensin hän suunnitteli julkaisevansa veljesten tarinan jatkokertomuksena kuvalehdessä Maiden ja merien takaa. Aikeen kariuduttua hän keräsi 1866 varoja romaanin julkaisemiseen hankkimalla sille ennakkotilaajia. Kun joukkorahoitusmallikaan ei ottanut tuulta alleen, hän päätti tarjota romaaniaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) julkaistavaksi. Romaanin viimein ilmestyessä SKS:n uudessa Nowelli-Kirjasto-sarjassa keväällä 1870 Kivi oli kirjoittanut teoksen jo kolmeen kertaan. Romaani lähetettiin tilaajille neljänä vihkona, joista ensimmäinen ilmestyi 2.2.1870.

Heti Seitsemän veljeksen viimeisen vihkon ilmestyttyä professori August Ahlqvist kirjoitti tunnetun teilaavan arvionsa romaanista Finlands Allmänna Tidning -lehteen. Kivi itse kuvaili arvostelun aiheuttamaa tilannetta eräässä kirjeessään: ”Minä olen tänä kesänä kuullut niin paljon loukkaavia soimauksia 7 veljestä. Merkillistä kuinka mielukkaasti he iskevät kiinni! Ja kukaan heistä ei ole lukenut itseä kirjaa mutta ainoastaan Ahlqvistin tarkastuksen, joko lukenut tai kuullut siitä puhuttavan. Nämät ovat olleet kovin kiusallisia minun kuullakseni tässä kivuloisessa, ärrytetyssä tilassani ja ovat olleet suurena haittana terveyteni edistymisessä.” SKS suunnitteli vastineen kirjoittamista ja sen lisäämistä yhteen sidotun kirjan esipuheeksi. Tämä aie kantautui Kivenkin korviin, mutta kirjoitus ei valmistunut kirjailijan hänen eläessään.

Kiven henkinen terveys alkoi pettää lopullisesti keväällä 1871, jolloin hän meni tutkittavaksi ja hoidettavaksi Helsinkiin. Huonosta kunnostaan huolimatta hän kirjoitti vielä näytelmän Margareta. Sen ilmestyessä 1871 hänestä puhuttiin jo menetettynä kirjailijana. Helmikuussa 1872 Kivi todettiin parantumattomasti sairaaksi ja hän siirtyi kotihoitoon Albert-veljensä perheen pieneen mökkiin Tuusulaan. Siellä puhekykynsä lähes kokonaan menettänyt kirjailija kuoli 31.12.1872. Hautajaisten yhteydessä Kiven vanha ystävä Albert Forssell piirsi hänestä kasvokuvan. Tuon piirroksen pohjalta Albert Edelfelt toteutti myöhemmin sen puupiirroksen, joka on edelleen tunnetuin tulkinta kirjailijan ulkonäöstä. Yhtään valokuvaa Kivestä ei tiettävästi ole otettu.

SKS alkoi myydä Seitsemän veljeksen vihkoja yhteen sidottuna kirjana keväällä 1873. Kirjaan oli lisätty myös professori Fredrik Cygnaeuksen, teatterinjohtaja Kaarlo Bergbomin ja lehtimies Julius Krohnin allekirjoittama esipuhe, joka toimi puolustuspuheenvuorona Ahlqvistin kolme vuotta aiemmin kirjoittamalle kritiikille.

Vaikka Aleksis Kivi elikin vain syksystä jouluun, hänen kirjallinen tuotantonsa elää yhä vahvasti. Lähes joka vuosi esitetään hänen teoksiaan jossakin puolella Suomea. Uusia tutkimuksia kirjailijan elämästä ja tuotannosta ilmestyy tuon tuosta, ja kouluissa Kivi on klassikkolistan kärjessä. Suomalaisessa kirjallisuudessa Aleksis Kivi on ohittamaton.

Anne Helttunen ja Sakari Katajamäki
Aleksis Kiven Seura