Seitsemän veljestä

Seitsemän veljestä (1870) on rehevä romaani, josta ei puutu vauhtia, vaarallisia tilanteita tai kiinnostavia henkilöhahmoja. Romaanin alussa kertoja ilmoittaa haluavansa kertoa eteläisessä Hämeessä Jukolan talossa asuvien veljesten elämänvaiheista. Kertoja on läsnä romaanissa, mutta kerronnan pääpaino on suorassa dialogissa. Veljekset keskustelevat paljon ja värikkäästi, ja tapahtumat etenevät näytelmäkirjallisuuden tapaan näiden keskustelujen ja pohdintojen myötä. Romaanin rakenneratkaisu on niin omintakeinen, että sillä ei ole juurikaan jäljittelijoitä myöhemmässä kirjallisuudessa. 

Romaanin alussa luodaan lyhyt katsaus veljesten nuoruuteen. Selväksi tulee, että kyse on omapäisestä ja vapautta rakastavasta veljessarjasta, joka kuitenkin on kasvanut vahvasti yhteen. Pojat ovat rappiolle päässeen talon laiskanpulskeita jalleja, jotka eivät innostu työnteosta eivätkä varsinkaan opiskelusta. Lukemaan opettelu onkin romaanin yksi tärkeimmistä johtolangoista. Romaanissa eletään aikaa, jolloin yhteiskunnan täydeksi jäseneksi ei pääse ilman lukutaitoa, naimisiinmenokin vaatii ainakin jonkinlaista sisälukutaitoa.

Lukutaito ei tartu poikiin ankaran lukkarin opissa ja tarvitaan kymmenen vuoden erakkoelämä Impivaarassa ennen kuin kovapäiset ja välillä äkkipikaisetkin veljekset pääsevät sopuun itsensä ja ympäröivän yhteisön kanssa.

Seitsemän veljestä on kollektiiviromaani, jossa tasa-arvoisia päähenkilöitä on seitsemän. Jokainen heistä saa tapahtumien myötä oman äänensä kuuluviin ja asettuu omalle paikalleen tarinassa. Juhani on veljeksistä vanhin, siksi hän on joukon johtaja. Hän kiihtyy nopeasti niin hyvässä kuin pahassakin, eikä siedä omaa arvovaltaansa kyseenalaistettavan. Tuomas on tarkkailija, hän ei ole samalla tavalla äänekäs kuin Juhani, mutta arvovaltaa hänellä on. Tuomas on myös fyysisesti vahvin veljeksistä. Aapo on samalla tarinankertoja ja järjen ääni. Toisin kuin suurin osa muista veljeksistä, hän pohtii tekojen seurauksia etukäteen ja ärsyttää välillä veljiään oppimestarimaisilla viisauksillaan. Simeoni on veljeksistä uskonnollisin mutta myös käytännön ihminen. Hän huolehtii veljessarjan ruokahuollosta ja on tarkka siitä, että pysytään kohtuudessa. Hän haluaa välttää riitaa, tappelua ja kaikenlaisia ylilyöntejä, mutta sortuu itse joskus nauttimaan viinaa oikein kunnolla. Timon järki ei ole niitä nopeampia, mutta hän on uhkarohkeuteen asti valmis olemaan omiensa puolella. Timon mielikuvitus on vahva ja hänestä löytyy myös tilaa herkimmille tunteille. Lauri on veljeksistä hiljaisin, hän viihtyy hyvin itsekseen. Onnellisin hän on samoillessaan yksikseen metsässä eläimiä ja luontoa tarkkaillen. Veljessarjan nuorin, Eero, on nokkelajärkinen sanan säilän mestari, joka osaa käyttää sarkasmia niin, että välillä se jää muilta veljeksiltä huomaamatta. Eero oppii nopeasti lukemaan ja pääsee opettamaan vanhempia veljiään.

Veljesten erilaiset luonteet punoutuvat yhteen niin, että vaikka he joutuvat välillä suuriinkin erimielisyyksiin, asiat ratkaistaan aina yhdessä. Oli sitten kyse kosimaan lähdöstä tai kauas Impivaaraan muuttamisesta veljekset tekevät asioista yhteisen päätöksen, jossa jokaisella on oma paikkansa. Päätöksistä ei kukaan valita, vaikka se ei olisikaan aina oman mielen mukainen.

Ympäröivän yhteisön kanssa veljekset joutuvat erimielisyyksiin tämän tästä, milloin suukopuun kiertelevää elämään viettävän Rajamäen rykmentin kanssa, milloin nyrkkitappeluun Toukolan poikien kanssa.

Lukutaidon puute, tai pikemminkin haluttomuus opetella tätä vaikeata taitoa on yksi tärkeimmistä syistä, mikä ajaa veljekset, nämä vimman villityt pojat, kotoaan Impivaaran korpeen. Siellä he kokevat pääsevänsä elämään ilman yhteiskunnan rajoituksia ja määräyksiä. Se onnistuukin jonkin aikaa, mutta he joutuvat kohtaamaan myös monenlaisia vaikeuksia. Impivaarakaan ei tarjoa lopullista ratkaisua elämän tärkeimpiin kysymyksiin.

Romaanin yksi keskeinen käännekohta on veljesten joutuminen härkien saartamaksi Hiidenkivelle ilman ruokaa ja juomaa. Siihen asti elämää Impivaarassa on sävyttänyt eristyneisyys ja omien lakien mukaan eläminen. Hiidenkiveltä pois pääsyn edellytys, kymmenien härkien tappaminen, sekä siitä aiheutuva velka Viertolan kartanolle, pakottavat miettimään elämäntapaa uudelleen. Veljekset ottavat ensimmäiset askeleen kohti oman yhteisönsä ja yhteiskunnan jäsenyyttä, ryhtyvät sekä suunnitelmalliseen tuottavaan työhön että opettelevat lopultakin lukemaan.

Aleksis Kivi sai pääteoksensa käsikirjoituksen valmiiksi toukokuussa 1869. Samana vuonna Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) oli päättänyt perustaa Novellikirjasto-niminen julkaisusarjan, jossa ryhdyttäisiin julkaisemaan sekä suomalaista että käännettyä kirjallisuutta Suomen silloin vielä pienelle lukijakunnalle. SKS päätti rohkeasti julkaista ensimmäisen suomenkielisen romaanin Novellikirjastossa. Seitsemän veljestä. Kertomus julkaistiin neljänä vihkona kevään 1870 aikana. Jokaisen vihkon painos oli 500 kappaletta. Tarkoitus oli, että vihkojen ostajat tekisivät itse niistä valmiin kirjan.

1800-luvun lopussa lukutaito oli Suomessa jo korkealla tasolla, mutta mahdollisuus lukemiseen oli vielä hyvin harvalla. Seitsemän veljeksen oletetut lukijat olivat siis lähinnä kaupungeissa asuvia sivistyneistön edustajia. 150 vuotta myöhemmin romaanista on otettu valtava määrä painoksia. Se on yksi Suomen kaikkien aikojen eniten myydyistä kaunokirjallisista teoksista ja siitä on tullut myös yksi Kiven kaikkein eniten esitetyistä teoksista suomalaisilla näyttämöillä. Romaania on käännettykin lähes 40 kielelle, monille jo useita kertoja.

Kirjoittajat: 
Anne Helttunen ja Sakari Katajamäki
Aleksis Kiven Seura