Rosa Meriläinen: Je suis Juhani

Je suis Juhani

Kukapa ei haluaisi olla Eero, veljessarjan nuorin ja nopeaälyisin. Ainakin lapsena ymmärsin Seitsemän veljeksen tarinan niin, että Eero oppii nopeimmin siksi, että on fiksuin, vaikka on kaikkein pienin.

Lapsena ajattelin, että on erityinen arvo sillä, että oppii asiat mahdollisimman nuorena ja ennen muita. Kuvittelin, että se on lahjakkuuden lahjomaton merkki. Näin paljon vaivaa sen eteen, että oppisin asiat ennen kuin niitä ehditään koulussa opettaa. Edes neljän kukin omalla tavallaan lahjakkaan nuoremman sisarukseni kasvun ihailu ei saanut minua ymmärtämään, että elämä ei ole kilpailu, jossa etevin on se, joka kehittyy nuorimpana.

Lapsena tietysti samaistuin Eeroon. Olin hyvä koulussa ja vilkas. Pienikokoinen ja ehdottomasti näsäviisas. Nykyään tunnen itseni Juhaniksi. En ainoastaan siksi, että tosiaan olen suuren sisarussarjan esikoinen, vaan myös vanhanaikaisuuteni takia. Toissa päivänä viimeksi meni itku kurkkuun yrittäessäni selvitä nyky-yhteiskunnan vaatimuksista eli liittyä onnistuneesti etäyhteydellä kokoukseen. En onnistunut. Juhanin voimaton raivo on tuttu tunne. Raivo, joka ei löydä mielekästä kanavaa purkautua.

Keski-ikäisenä perheenäitinä tiedän, ettei ole mitään merkitystä sillä, oppiiko lapsi jonkun tietyn taidon nyt vai kolmen vuoden päästä. Aikuisten maailmassa ei ole muuta kuin brassailuarvoa sillä, onko oppinut lukemaan neljävuotiaana vai vasta koulussa.

Jotkut oppivat varhain asioita siksi, että heitä opetetaan tai siksi, että isomman sisaruksen peesissä tulee tehneeksi isompien lasten juttuja. Joskus oppii helpommin vierestä katsoen, kun ei ole mitään paineita. Sillä kyllä nykylapsetkin tuntevat oppimisen pakon ja ikeen. Tuntevat huonommuutta, jos joku asia ei suju yhtä hyvin kuin muilta ikätovereilta tai sisaruksilta. Ei siinä auta äidin kuin toistella, että numeroilla ei ole merkitystä, kukin oppii omaa tahtiaan ja tärkeintä on se, että on koulussa reilu kaveri toisille.

Seitsemän veljestä tuli minulle lapsena tutuksi monena eri versiona. Lauluna, teatterissa, telkkarissa ja vasta yläkouluiässä romaanina. Turkan TV-versio on jäänyt väkevimpänä mieleen. Olihan se aika iiskottava kuvaus vanhanajan koulusta. Miten asiat opetettiin pelolla ja pakolla, ilotta ja halutta.

Sivistyspolitiikan ammattilaisena olen myös perehtynyt Sitran Osaamisen aika -hankkeen tuloksiin, joka lupaa Juhanillekin mahdollisuuden kehittyä. Onhan veljessarjaa johtaessa väistämättä tullut oppineeksi sellaisia yhteispelin taitoja, jotka auttavat oppimaan yhdessä, yhteisönä. Tulevaisuuden taidoista moni ei enää asu vain omassa päässä, vaan kyvyssä synnyttää yhdessä toisten kanssa uutta.

Eikä sillä ole tosiaan merkitystä, minkä ikäisenä on mitäkin kouluja käynyt. Riippumatta suoritetuista tai suorittamista jääneistä tutkinnoista, kaikkien meidän on alati päivitettävä osaamistamme, kouluttauduttava uudelleen ja lisää.

Juhani sai ”suulaan ja riitaisan” Venlan palkinnoksi siitä, että veljessarja yhdessä ryhtyi yhteiskuntakelposeksi. Useinhan johtaja palkitaan koko tiimin työstä.

Rosa Meriläinen

Kirjoittaja on Kulta ry:n pääsihteeri

Lue myös Seitsemän veljestä 150 -kirjoitussarjan muut artikkelit

Kimmo Oksanen: Avoin kirje Aleksis Kivelle
Teemu Keskisarja: Charlotta – suurenmoisin suojelijatar
Jenni Kokander: Laulu perheestä
Jaana Tiainen: Seitsemän veljestä ovat saaneet viittomakieliset nimensä
Jussi Nikkilä: Kirjoittamassa jotain siitä kirjasta
Jari Korkki: Mullisaukonpoika ja muita salanimiä
Minna Joenniemi: Lupa naida