Kirkon kiinteistö joutui tuhotyön kohteeksi

Nimismies epäilee: iskun takana vuosia jatkunut radikalisoituminen

Kirkon rakennuksiin kuuluvaan lukkarin tupaan kohdistui eilen tuhoisa isku, jonka seurauksena tuvan ikkuna särkyi korjauskelvottomaksi. Silminnäkijän mukaan ikkuna särjettiin jonkinlaisella pussilla. ”Se oli oikea Laiska-Jaakon mälli”, kuvasi tapahtuman nähnyt ohikulkija. Paikalle hälytetty Toukolan nimismies arvelee iskun tekijöiksi veljeksiä, joiden kontolle on paikkakunnalla kirjattu useita väkivallantekoja ja levottomuuksia.

”Takana on rikkinäisen kodin aiheuttama syrjäytymiskierre, joka on vähitellen johtanut radikalisoitumiseen”, nimismies kuvaa. ”Aluksi pienempiä rikoksia, jotka ovat vuosien myötä johtaneet täydelliseen piittaamattomuuteen esivaltaa kohtaan.”

Tupaa isännöivä lukkari pitää veljesten syyllisyyttä iskuun kiistattomana. ”Nämä Jukolan veljekset, kuten heitä kylällä nimitetään, tuntuvat oikein nauttivat kurittomasta käytöksestään. Olen yrittänyt tarjota heille mahdollisuutta integroitua paremmin yhteiskuntaan koulutuksen avulla, mutta ilmeisesti turhaan”, lukkari kertoo, ja näyttää karheaa hiustupsua, joka hänen kertomansa mukaan on nyhdetty veljeksistä vanhimman otsasta.

”Epäilemättä juuri Juhani on tämän tihutyön alullepanija, ehkä myös toteuttaja. Muut veljekset ovat täysin hänen johdettavissaan. Tämä on nähty monta kertaa: karismaattinen, vaikkakin oppimaton johtaja saa aikaan seuraajissaan kaaosta ja hysteriaa. Näen tässä jonkinlaisen metsäläiskultin aineksia.”

Jukolan veljeksiä tunteva Männistön emäntä ei allekirjoita lukkarin väitteitä Juhanin hurmoksellisesta johtajuudesta, vaikka myöntääkin veljesten kykenevän jopa väkivaltaan. ”Juhanin johtaja-asema ei ole lainkaan kiistaton”, emäntä pohtii. ”Kaksoset, tarkoitan siis Tuomasta ja Aapoa, haastavat ja asettavat sen kyllä jatkuvasti kyseenalaiseksi. Ja kuopus, Eero, on niin vikkelä suustaan, että Juhanin on välillä vaikea sanoa hänelle vastaan.” Mutta myös Männistön emäntä uskoo veljesten olevan ikkunan särkemisen takana. ”Kaikki ne pystyvät samanlaiseen pahuuteen, Juhanin kanssa tai ilman”, emäntä arvelee.

Havaintoja veljeksistä pyydetään välittämään virka-aikana nimismiehen toimistoon. Heidän on viimeksi nähty liikkuvan Neulaniemen niitulla ja sen takana sijaitsevalla alueella. Veljeksiä on yhteensä seitsemän, ja heidän silmiinpistävin tuntomerkkinsä on kankea, hampunkarvainen tukka sekä tuikea laulu-ääni, joka etenkin tyynellä säällä kantaa metsässä kauas.

Kirjoittaja: Antti Leikas