Minna Joenniemi: Lupa naida

Olemme kaikki parittelun tulosta. Monet meistä on saatettu alkuun jopa rakastelemalla. On hetkiä, jolloin muistutan itseäni näistä perusasioista. Katson loskassa totisina tarpovia kanssaihmisiä ja viihdytän itseäni ajattelemalla, miten paljon rakkautta heissä lihallistuu. Seksi on väkevä voima. Se on niin väkevä, että se ajaa Aleksis Kiven romaanissa seitsemän uppiniskaista veljestä lukkarin luo nöyryytettäviksi – aapista pänttäämään, jotta he kelpaisivat kosimaan Männistön Wenlaa. On kiehtovaa, että Suomessa on pitänyt osata lukea, että pääsi ripille, naimisiin ja luvan kanssa naimaan. 

Olen yhä kirkon jäsen, vaikken usko. Yksi syy on ilmainen pariterapia. Kun lesbosuhteessa elävä ystäväni pääsi seurakunnan järjestämään sateenkaariparien pariterapiaan, ylpeänä julistin: minun kirkollisverohoillani! 

Toinen syy on lukutaito. Saan kulttuuritoimittajana ja mm. Runoraadin tekijänä elantoni siitä, että suomalaisista tuli lukevaa kansaa. On ihan loogista, että tuen kirkkoa, joka on tehnyt työtä suomen kielen ja lukutaidon edistämiseksi jo vuodesta 1558, jolloin Mikael Agricolan ensimmäinen Uusi testamentti valmistui. Luterilaisuuden tavoitteena oli, että kaikkien piti päästä lukemaan Jumalan sanaa omalla kielellään. 

Naimaan. Naimaan. Puhkuvat Wenlaa himoitsevat tärisevät miehet Jouko Turkankin tv-versiossa Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Rakastan Turkan tv-veljeksiä, jotka ovat liioitellusti halujensa ja tunteidensa vallassa. Lukkari esitetään kuriin pakottajana, julmana kuohitsijana. Mutta kun lukee alkuperäistä Kiven tekstiä niin kirjasta hahmottuu, miten poikien varsinainen päämäärä on päästä yhteisön arvostetuksi jäseneksi. He haluavat päästä naimisiin, mutta erityisesti kirjasta välittyy kamppailu kasvusta kunnon kristityiksi. Ja kristitystä elämästä paras palkinto on taivaspaikka.

Leikkaus lentokoneeseen. Minulla oli taannoin paikka taivaalla huippumallin näköisen naisen vieressä. Kysyin vierustoverilta, mikä tuo hänet Suomeen. Kävi ilmi, että kyseessä oli brasilialainen opettaja, joka oli matkalla Tampereelle lapsuuden kotini lähistölle Nekalan normaalikouluun ihailemaan ihmeellistä koulujärjestelmämme. Opettajan kotipihassa kasvoi kuulemma mangoja. Hän ei ollut koskaan ollut kylmässä maassa. Häntä jännitti. Minua jätti, että hän kohtaisi Nekalassa kylmän ilmeettömiä suomalaisia murrosikäisiä, joista ei hehku oppimisen halua. Seitsemän veljeksen ajoista on jo tultu kauas. Oppimaan motivoidaan ei pakoteta. Mutta näkyykö motivaatio juuri sillä hetkellä, kun kalliin lentolipun ostanut opettaja tulee sitä kaukaa katsomaan. Olin skeptinen, joten neuvoin brasilialaista opettajaa menemään myös Tampereen pääkirjasto Metsoon, koska kirjasto on tärkeä tuki kuuluisalle koulujärjestelmällemme. Ja ohjasin Tampereen tuomiokirkkoon, koska kirkkoa on myös kiittäminen lukutaidosta. Olin vähällä kertoa naimisen ja lukutaidon ihmeellisestä suhteesta. Ja siitä, että tänne paratiisiin on ilmestynyt käärmeitä: että lukutaito Suomessa heikkenee. Se edistää eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Mutta lento laskeutui. Onneksi niin. Sillä maailmanlaajuisesti ja brasilialaisesta näkökulmasta ajateltuna huoleni lukutaidosta olisi ollut hyttysen ininää. 

Turha rasittaa häntä. Mutten tarkoita tällä sitä, etteikö huoleen olisi syytä. Olemme mallimaa. Olemme saaneet aikaiseksi järjestelmän, josta tullaan hakemaan inspiraatiota. On syytä pitää tasoa yllä. On tietysti syytä panostaa jokaiseen nuoreen. On syytä saada kaikki motivoitua jatkamaan lukemista, koska lukeva nuori pystyy paremmin käsittelemään tunteitaan. Hänellä on laajempi sanavarasto ja hän oppii kieliä paremmin, jos vaikka menee töihin Brasiliaan suomalaiselle paperitehtaalle, jossa työkieli onkin englanti. Hän oppii sen  paremmin, jos hän osaa omaa äidinkieltään hyvin. Ja jos hänelle on hyvä kirjoitustaito. 

Hyvästä kirjoitustaidostakin on syytä puhua. Nöyryyttävä aapisen pänttääminen on porautunut Seitsemästä veljeksestä kansalliseen tajuntaamme. On ymmärrettävää, että jukuripäiden lukeminen ei sujunut. Kirjaimet olivat koukeroista fraktuuraa. Vasta kun kiertokouluja alettiin järjestää ja koulut yleistyivät, suomalaiset alkoivat oppia kirjoittamaan. 

Kiven kirjassa kerrotaan myös kirjoitustaidosta. Vain Eero oppii veljeksistä kirjoittamaan. Hän kirjoittaakin lehtiin ja on perustamassa kansakoulua. Ja on todennäköistä, että hän opettaa lapsensa myös kirjoittamaan. He saavat menestykseen etumatkaa, sillä luku- ja kirjoitustaitoiset ihmiset olivat parempia kauppiaita ja halutumpia työntekijöitä. Kirjoitustaidosta palkittiin paremmilla tuloilla ja paremmalla asemalla.

Lukemaan ja kirjoittamaan oppimalla siis pääsi naimaan, taivaaseen ja kirjoittamalla sai paremman toimeentulon ja elämän. Aika motivoivia asioita. Mitä lukutaidolla nykyään saa? Sinä, joka luet tätä artikkelia, keksit monta asiaa. Mutta voi olla, että lupauksesi lukemisen hyödyistä maistuvat paperilta eivät Wenla Männistön huulilta. Niissä ei ole ihan samaa voimaa kuin tiedossa, että pelastutut helvetin lieskoilta ja päästä ikuiseen valoon. Ja lukeva ihminen söi vehnäleipää, ei pettuleipää. Pystytkö takaamaan sen näinä aikoina, jolloin leipäjonossa on tunnetusti akateemisia työttömiä ja ammattikoulussa oleva nuori katselee kännykästään tubettajia, jotka saavat sponsoreilta rahaa siitä, että he testaavat tulisia grillikastikkeita. 

Amerikkalaisen talk shown isäntä Trevor Horn kertoi Australian metsäpaloihin liittyneestä kampanjasta, jossa povipommi oli kerännyt rahaa lupaamalla 10 euron lahjoituksesta vastineeksi kuvan itsestään nakuna. Kampanja keräsi miljoona dollaria. Tästä Daily Show´n vetäjä Horn päätteli, että mikäli aidosti haluttaisiin edistää kierrätystä, kierrätysroskiksien kanteen voisi kiinnittää nakukuva-automaatin, josta saisi kuvan palkaksi kierrättämisestä. Jos aidosti halutaan tehdä lukemisesta houkuttelevaa niin olisiko syytä tehdä siitä vähän eroottisempaa. 

Viittaan lopuksi toiseen klassikkoon: Junnu Vainion sanoittamaan kappaleeseen Elämää ja erotiikkaa. Siinä laulun päähenkilö on tunnollinen opiskelija, joka ei osallistu iltarientoihin. Hänen naapurinsa on ikiteekkari, joka laulaa, ettei aio unohtaa millonkaan elämää ja erotiikkaa. Päähenkilä ei tätä kuuntele vaan pänttää potaniikkaa ja tuumii, että kaikki aikanaan. Hänen isänsä käy vain kerran vierailulla, kun päähenkilö vihitään metsämaisteriksi. Isä tarttuu maisteria hartioihin silmät kyynelissä ja sanoo: elämää ja erotiikkaa unohtaa et saisi kuitenkaan. Ja laulu päättyy: 

Oon pian akateemikko jo kumarainen
ja alan aavistella mistä ilman jäin.
Kun ikiteekkari, tuo Oiva Piirakainen
se sen kun nuortuvan vain näyttää päivittäin.
Hän laulaa: elämää ja erotiikkaa
luotiin meidät opiskelemaan.
Elämää ja erotiikkaa
täällä unohtaa ei saisi milloinkaan.

En ole henkilökohtaisesti onnistunut noudattamaan laulun isän neuvoja. Mutta pidän silti tekstiä viisaana kuten Aleksis Kiven Seitsemää veljestäkin. Viestinä on tämä: erotiikka ei pidä unohtaa Aleksis Kiven veljeksiä käsitellessä eikä lukutaitokampanjoinnissa.

Minna Joenniemi on kulttuuritoimittaja Ylessä

Seitsemän veljestä 150 -juhlavuoden kirjoitussarjan muut osat löydät täältä:

Jaana Tiaisen viittomakielinen kolumni Seitsemästä veljeksestä – veljesten uudet viittomakieliset nimet
Jenni Kokander: Laulu perheestä
Teemu Keskisarja: Charlotta – suurenmoisin suojelijatar
Kimmo Oksanen: Avoin kirje Aleksis Kivelle
Rosa Meriläinen: Je suis Juhani