Päivälehden museo: Seitsemän koiraveljestä

Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin

Seitsemän veljestä on suomalaisten rakastama klassikko ja myös ensimmäinen suomenkielinen romaani. Mauri Kunnaksen suursuosittu versio Seitsemän koiraveljestä on tehnyt tarinan tutuksi myös nuorimmille lukijoille. Päivälehden museon lapsille suunnatussa koiramaisessa näyttelyssä voi heittäytyä tarinan vietäväksi.

Tunnelmallisesta näyttelystä löytyvät kirjasta tutut paikat kuten Jukolan talo ja Impivaaran sauna. Hiidenkivellä voi odotella vihaisten härkien poistumista, ja hämärään luolaan voi kömpiä kuuntelemaan tarinaa kalpeasta immestä. Koiraveljesten mielestä pelottavin paikka on kuitenkin lukkarin tupa, jossa ankaran lukkarin johdolla opetellaan lukutaitoa. ”Mahdotonta oppia lukemaan. Minulla on niin kova pää!”, valittaa Juhani, veljeksistä vanhin. Onneksi kurittomasta koiralaumasta kasvaa kuitenkin vastuuntuntoisia aikuisia. Lukutaitoisiakin.

Koronatilanteen vuoksi museossa kiinnitetään erityistä huomiota sekä museovieraiden että henkilökunnan turvallisuuteen. Tutustu ohjeisiimme jo ennen vierailua osoitteessa www.paivalehdenmuseo.fi/2020/05/29/museo-avautuu-ohjeet-turvalliseen-vierailuun

On hyvä varautua siihen, että ruuhka-aikoina näyttelyn yleisömäärää rajoitetaan. Ja vaikka Seitsemän koiraveljestä -näyttelystä on jouduttu karsimaan osa kosketteluun houkuttelevasta esineistöstä, tekemistä riittää.

Tapahtuman tiedot

01.06.–31.12.2020 @ Päivälehden museo

Ludviginkatu 2-4, 00100

Helsinki

Lisätietoja:https://www.paivalehdenmuseo.fi/nayttelyt/seitseman-koiraveljesta/

Lipputiedot: Ilmainen sisäänpääsy